|
|
|
February 24th, 2009
11:09 pm - Rien de nouvelle sous le soleil? Viime kerrasta onkin aikaa ihan kiitettävän kauan.. Päällimmäisenä mun elämässä juuri nyt on varmaan koulunkäynti ja viulu, jota alan vihaamaan päivä päivältä enemmän. Olen vain yksinkertaisesti kadottanut innostuksen ja inspiraation sen suhteen eikä mua huvita vääntää musiikkiopistossa enää päivääkään enempää. Operaatiota Pakene opistosta voisi nopeutta ehkä harjoittelemalla vähän (eli paljon) enemmän, mutta kun ei kiinnosta!
Wanhat meni niiiin hyvin kuin olla ja voi, vaikka mun kampaus kesti ehkä puoli tuntia ennen ekaa korjausta. Eniten jännitin just hiuksiani, sillä vaikka ne eivät tunnu kovin paksuilta, niin ne ovat todella raskaat ja vaikeat laittaa saati saada pysymään.. Onneksi kaikki kuitenkin onnistui! Eikä mekkonikaan hajonnut, vaikka jossain vaiheessa tuntui kuin olisin joka askeleella astunut lahjakkaasti sen päälle.
Jatkot olikin sitten omaa luokkaansa. Sain sieltä muistoksi kipeät jalat ja kipeän otsan. Onnistuin jotenkin lyömään pääni tuolin selkänojaan. Huh.
Seuraavana edessä ovatkin Maijan 18 vee partyt! Älyttömän siistiä ja jännää. Toivottavasti kaikki onnistuu, mä ainakin aion tanssia koko yön!
Kakkosten yhteishenki vaan tiivistyy tiivistymistään, mikä on aivan mahtavaa ja ihanaa. Tykkään niistä kaikista tosi paljon.
Ai niin ja hiihdin Vaskivedellä 13 kilsaa parhaassa seurassa ikinä. Vau.
Huomenna lähden kohtuu aikaisella junalla kohti Turkua ja katsomaan Australian. Heath voitti kaikki!!!!!!!!!!!! Current Music: sparklehorse - wish u were here
|
January 26th, 2009
09:14 pm - Ihan uusilla mestoilla The New World on uskomattoman kaunis ja ihanan hidastempoinen. Hieman kyllä kateutta, kun sen tytön ensisuudelma oli Colin Farrel! Huh.
Mun päässä vaan soi ja soi ja soi yhä korkeempia ääniä enkä saa kohta enää nukuttua. Koeviikko on onneksi kohta ohi, pääsen taas hiihtämään.
Hiihdin sunnuntainakin.
Ja tykkäsin Baikista tosi paljon. Viulua en jaksaisi enää soittaa pätkääkään.
Muuten mua taas jännittää. Lukio on parasta aikaa. En ainakaan vielä tiedä paremmasta! Current Music: the new world soundtrack
|
January 12th, 2009
04:35 pm - Tuplakuolleita hiuksia Nyt alkaa onneksi jo vähän hellittämään tuo jatkuva korvien soiminen. Antibiootti ei ilmeisesti ole purrut kovin hyvin, sillä oon saanut tosi miellyttävän yskän ja nuhan sekä tukkoisen olon tuskaisen kurkkukivun korvikkeeksi.
Viimepäivinä olen ratsastanut köhästä huolimatta. Masa oli todellakin erilainen Baikilla ratsastelun jälkeen. Tajusin, ettei Mascapade ole ollenkaan helpoimmasta päästä - päinvastoin! Lopputunnista tunsin onnistuneeni. Palkkioksi sain todella kipeät hartiat. Ilmeisesti olin jännittänyt aika tavalla keskittyessäni...
Roosan kanssa olemme panikoineet vanhojen tanssien nk. omaa tanssia, joka esitetään yleisölle valssien yms päätteeksi. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa oman shown treenaaminen ja mua jännittää törkeesti näyttää kuviot tanssinopettajiemme silmien edessä. Voin vain kuvitella heidän pirullisen virneen ja epämääräisen, toivottavasti hyväksyvän, muminan. Apua! Lisäksi pistän huomenna ekaa kertaa kultaiset kenkäni jalkaan ja hankin suonenvetoja.
Haluan shoppailemaan. Tai en mielivaltaista psykopaattista shoppailua, vaan ostamaan ehkä kenkäparin sekä farkut. Farkut todellakin tarvitsen, sillä nykyiset ovat aivan liian isot. Mutta koeviikko lähestyy ja ens vkl varattu täyteen ohjelmaa, joten ostosreissu venyy ehkä parin viikon päähän.. :( Täytyy kestää.
Tänään alkaa soittotuntirumba ja kiukuttelu. Oikeastaan viulutuntini taisi olla jo viikko sitten, mutten jaksanut mennä. Jumpatkin alkaa, mutta antibiootteja täyteen buukattuna en ole menossa... Huomenna tanssin kurssi. Siellä on pakko paahtaa, en halua tehdä mitään ylimääräistä. Ja ikoniakin on maalattava. Ja opiskeltava! Ranska ja ruotsi ekat kokeet. Huh.
Kaikki se ilo ja riemu alkoi niin täydellisen väärään aikaan. No, pääsinpähän luistelemaan. Current Music: 30stm - from yesterday
|
January 5th, 2009
05:33 pm - eiiih !!! Kenelläkään kokemusta... Soivista korvista? (voiko tätä kutsua tinnitykseksi)
Oikea korva soinut torstaista lähtien ja lauantaina tai vaihtoehtoisesti sunnuntaina alkoi soimaan myös vasen. Ärsyttävää. Yöunet vaarassa. Naapurit huudattaa radiota ekan kerran kello kuusi (n. 3 min ajan) sit ehkä puoli seitsemältä (n. 3 min ajan) ja sitten varttia vaille seitsemän (n. 3 min ajan) ja uudestaan tasan seitsemältä (n. 5 min kun uutiset tulee). Jumaliste!! Okei, ne on vanhoja ihmisiä eivätkä kuule enää mitään, mutta ärsyttää, kun muutenkin nukkuu huonosti päässä soivan vinkunan vuoksi.
rasittavaaaaaa
ja nyt alan jänistämäänkin. mua ei oo vaan luotu tällaiseen pelleilyyn.
Onko mulla kuulovaurio seitsemäntoistavuotiaana? Current Music: 30stm - a beautiful lie
|
January 3rd, 2009
01:08 pm - kakstuplanollaysi Saa nähdä kauanko kestää että muistan kirjoittaa sievän yhdeksikön kahdeksikon sijasta. Huvittaa joskus huomata, että olen elänyt saman kuukauden kahteen kertaan. Vuodenvaihde meni aika hyvin. Olin pukeutunut kuin inuiti ikään, mikä oli hyvä juttu, mutta oli rasittavaa ravata aina sisätiloihin tullessa vessassa vähentämässä vaatteita. Äiti oli varmasti Tinkun painostuksella ostanut mulle ihan ookoon kuohuviinin, jonka jaoin ystävieni kanssa.
Harmi vaan, että ne raketit sai mun korvat soimaan. Oikea korva epävireessä yhä. Hei ei oo kivaa, oon vasta seitsemäntoista!
Ala-asteen jää oli rosoista, mutta kyllä mä sitä aion kokeilla ihan luistimienkin kanssa joskus tässä.
Torstai meni horroksessa ja kikatellessa hermostuneesti. Perjantai meni Tampereella (laukku, neule, kengät) ja Roosalla. Irinakin pääsi tulemaan, mikä oli tosi ihanaa, mutta sit Maija jänisti ja vain Moona edusti Vaskivettä meidän suuressa battlessa :( Toiseksi viimeisen lomapäivän pitäisi mennä koulunalkuun valmistautumisen merkeissä, mutta mua paleltaa ja kurkku tuntuu turpoavan.
Haluun vaan Hennalle.
Okei nyt ryhdistäydyn ja käyn aptekisoimassa apteekissa. Mua jännittää hirmuisesti koko ajan. Vuosi 2009 on toivottavasti huikean kiva! Current Music: the melody of a fallen tree
|
December 27th, 2008
06:49 pm - igenious Ihana joulu! Viimein se vietettiin! Tapaninpäivänä tosin vasta, mutta viimein. Tiia ei oo muuttunut ja mä oon antautunut eristykselle.
Näin ihania asioita sain.. Pyyhkeen Christina Aguileran uusimman hajuveden Coldplay live dvd 2003 (aivan jumalaisen hyvä, huh) Luomiväripaletin Kylpytakin Maijalta valkosuklaahuulirasvaa ja jokun söpön pallon, jonka sisällä oli suklaata, mutta itse pallon tarkoitusta en ole vielä käsittänyt Tiialta turkoosin kaulakorun (perulaista käsityötä) Tiialta Gilmoren tyttöjen neljäs tuotantokausi espanjankielisillä tekstityksillä piraattina :DD tää muistetaan Laula mulle beibi Casanovan elämäkerta
Vuosi vuodelta tää juhla vaan parantuu. Kiitos erityisesti tuosta Coldplayn keikkadvdstä. Se oli odottamatonta ja aivan loistava keksintö.
Olen ulkoillut ja huomenna mennään kaikki etsimään pulkkamäkeä sekä myös käyn ratsastamassa Baikin (apua toivottavasti muistan...) Current Music: peggy lee - fever
|
December 16th, 2008
10:27 pm - Paras fiilis tulee kun palauttaa konseptin Tänään se sit oli vihdoin ja viimein. Siis historian kolmannen kurssin uusintakoe. Roosa oli mun kanssa siellä, koska hänelle oli sattunut pieni kämmi virallisessa kokeessa, joten katsoi parhaaksi uusia koko lystin. Jännitimme yhdessä kädet nahkeina jo ranskantunneilla ja panikoimme kilpaa. Roosan mielestä uusintakoe oli vaikeampi, mutta mulla ajatukset olivat selkeämmin pääkopassa ryhmittyneinä eikä sitä kamalaa kauhistusta ja ahdistusta enää tullut, joten kirjoitin ihan normaaliin tyyliin (vaikkakin ehkä hieman huonompia esseitä) eikä koe mun mielestä ollut sen vaikeampi. Kirjoittelin Kuuban ohjuskriisistä (Kennedy!), Neuvostoliiton romahtamisesta ja samalla itsenäistyneistä valtioista sekä myöskin pohdiskelin Versailles'n rauhansopimusta ja Saksan syyllisyyttä.
Tässä jaksossa olen huomannut useiden aineiden kytkeytyvän toisiinsa ja tietyt aiheet ovat esiintyneet uskonnon, historian ja maantiedon kirjoissa. Jotkin jutut jopa ranskan kurssissa. Kivaa. Toistoa tulee sopivasti ja ainakin löydän olennaiset seikat.
Olen iloinen. Paitsi että läskistyn kun naisvoimistelijoiden jumpat menivät joulutauolle. Onneksi heppailu jatkuu vielä tämän viikon, mutta sitten sekin urheilu jää pariksi viikoksi. Täytyy vain käydä kävelyllä, minä polvivammainen, liukastella siellä sitten. Molemmat polveni ovat aika huonossa kunnossa nyt - kiitos juuri hevosten... Vasen meni vuosia vuosia sitten, mutta alkanut taas tässä viime aikoina kipeytymään. Oikea meni silloin Hissun selässä lentäessäni pari viikkoa sitten. Kummallekaan ei ole tehty mitään (olisi tosin pitänyt), mutta nyt oon kai menossa kuvauttamaan ne/tähystykseen. En halua olla rampa parikymppisenä. Tänäänkin käydessäni kävelyllä kipeytyivät mokomat vähän. Eritoten kun on liukasta. Ärsyttävää, minne se hiekka on kadonnut. Tunnen itseni mummuksi.
Facebook on ihan kamala paikka! Do u think Lotta Haapaniemi is a nice person? Do u think Lotta Haapaniemi would kiss a stranger? Do u think Lotta Haapaniemi can dance? (joku on nähnyt mut :DDDDD DDDD) Do u think bla bla bla.. Poistin moisen kun en halua tietää! Voisin klikkailla niitä muille, mutten halua saada itselleni noita. Ahdistavia. Saivat mut vain miettimään kaveripiiriäni, tai siis lähinnä sitä, olenko tehnyt jotain väärin ja ollut jollekin ilkeä. No, Feissari nyt on vähän tommonen.
Joulukortit valmiina ja kaikkea. Jipiii!
http://www.youtube.com/watch?v=Si444rEdg-4 Current Music: the killers - human
|
December 13th, 2008
06:06 pm Tanssikengät löyty! Trikoomekko Neulepaita Saappaat (kaksi saman jalan kenkää!! MITEN VOI KÄYDÄ NÄIN?!?!!!) Joululahjoja Vyö
Jihuu!
|
December 10th, 2008
10:59 pm - Lisää! Nää on niin hyvii.
( Read more... )
|
December 6th, 2008
02:34 pm - Kuka täällä osaa tanssii? Puoli kuusi paikalle ja koristelu alkakoon. Aluksi tuntui siltä, että täällä tullaan vaan palelemaan, mutta kyllähän se siitä sit lähti. Hauskaa oli. Paremmat bileet kuin viime vuonna, ehkä. Yhdessä vaiheessa pelkäsin kaiken karkaavan käsistä, mutta sain itseni hillittyä ja tanssi jatkui.
Oli ihanaa. Ennen kaikkea se tanssiminen! Perusjengi oli jäljellä kahden jälkeen. Lauloimme Maamme -laulun ja YMCAn! Mitä klassikkoja! Ja pidimme todella erikoisen hengennostatus hetken... Rakastan mun kavereita. Onneks kaikki selvis niistä jyrkistä portaista eikä kukaan tullut surulliseksi.
Mut aah, miks ne aina se sekottaa mun pään. Olen niin tuhottoman helppo tapaus, jos vaan osaa.
Makasin patjalla kolmelta kuunnellen Sakkea ja Jonia, jotka muistuttivat tosi paljon Jania ja Jaakkoa. Vaivuin jo epätoivoon. Koska pääsisin nukkumaaaaaaaaan
Kuulin aamuyöllä Moonan äidin mielipuolisen naurun tai mahdollisesti en mitään. Tästä tuli legenda.
Raahasimme jätesäkit Roosalle, joka sai hommakseen viedä sen kaiken kauppaan ja pitää rahat itsellään. Mun reppu haisee ja takakonttiin tuli jotain. Onneks siellä oli matto suojana.
Tanssi! Seuraavan otin kaverilta, sillä kaipaan jotain toimintaa ennen tallille menoa. ( Read more... )
|
December 3rd, 2008
08:59 pm - Ok apua nieminen? Äiti on melkein saanut piimäkakun valmiiksi, muttei muistanut, ettei siihen saa laittaa rusinoita!! Miten mälsää.
Mua jännittää hirmuisesti. Sekä hyvällä että huonolla tavalla. Huonot jutut ensin: perjantaina on koko koulupoppoon itsenäisyyspäiväbileet ja siellä on muutama (kolme) musiikkiesitystä, joista yhdessä olen osallisena. Soolokitaristina! Koska en ole kitaristi, olen basisti, en osaa käsitellä herkkää kitaraa tarpeeksi hellästi. Siinä on liikaa kieliä ja aivan liian pienet välit. Kitara tuntuu tosi pieneltä ja luisevalta.
Sormeni ovat virittyneet bassoasteille enkä osaa muuttaa taajuutta.. Huomenna vielä yhdet treenit ja sit se on - tuomion päivä.
Hyviä uutisia. Perjantaina järjestämme toivottavasti megapartyt Moonalla. Irkku vastaa musiikista ja me muut kaikesta muusta. Luon kauhukuvia mielessäni: meidän perusjengi keskellä lattiaa tanssimassa ja Harjulla kaljaKANNU (joo...) kädessä. Toisaalta, tuollaisia ne vanhan hyvän ajan bileet olivat, hehe.
Ratsastelin tänään Mascapade "Höyry" Masalla ja tunsin itseni raadoksi tunnin jälkeen. Masaa selkeästi ärsyttää tällainen synkkissää.
En kykene tänään johdonmukaiseen tekstintuottamiseen ja oikeaoppiseen kappalejakoon, joten tää teksti on aika tajunnanvirtaa.
Olen ylpeä Roosasta ja vähän itsestänikin. Opiskelemme yhä ranskaa ja ryhmä on pystyssä, vaikka siellä onkin vain me kaksi. Kuudes kurssi menossa, vau! Juuri tänään teimme keskenämme tehtäviä opettajamme ollessa kokoustamassa. Sen sijaan mun kiinnostus historiaan on laskussa, mutta ehkä se johtuu tästä säästä.
Joululahjoja. Voi ei ei, en tiedä. Sovimme porukkamme kanssa, että tyydymme rakkaudella ja lämmöllä valmistettuihin kortteihin. Äidille tiedän jo lahjan sekä Mallateille, mutta kenestäkään muusta mulla ei ole harmainta aavistusta.. Miks tää aina menee näin! Myöhässä!
Nollaudun.
( Read more... ) Current Music: tori amos - cornflake girl
|
November 29th, 2008
03:19 pm - Jumala ei heitä noppaa Christian Bale on joskus ollut jotain muutakin kuin Batman. Pikku naisissa nuorukainen oli tosi hurmaava, vaikka sen hiukset olikin ällöt: keskijakaus ja sit sellaset hurmauskiehkurat symmetrisesti molemmin puolin päätä. Mmm.
Me jaettiin taas rooleja. Jenni oli Meg, Roosa Amy (ja sai näin ollen Laurien lopussa, epäreilua!) ja minä Jo (miehekseni tuli joku berniiniläisukko, yök). Beth ei ollut kukaan, koska se kuoli ja kukapa olisi halunnut kuolla tulirokkoon.
Katselin Sormuksen ritareiden leikkaamattoman version sisältävän laatikon ekstroja pitkästä aikaa ja viihdyin.
Rasmuksella oli ällöttävä patti (mustapää?) niskassa. Hyi, selässäni juoksevat kylmät väreet kun mietin sitä. Puristimme sen (kuvottavaa harmaata mönjää tuutin täydeltä!!! :() ja mulla oli oksennus kurkussa. Huomasimme, että patin ympärillä pieni ihoalue oli aivan verellä. Leikkasimme karvat kyseisestä kohdasta pois ja äiti laittoi siihen jotain. Toivottavasti se oli aivan ihottumaa.. Mutta se MÄTÄPAISE!!!! HRRRRR!!!
Musta tuntuu että se paise levisi mun kaulaan ja sormienväliin.. Ei mitään paiseita enää kiitos. Entä jos Rasmus on täynnä niitä?!
Onneksi lähden tallille ja saan muuta ajateltavaa. Siis lisää paiseita ja pikkueliöitä hevosen karvassa. Eläimet on niin söpöiii Current Music: lost in translation - shibuya
|
November 27th, 2008
10:02 pm - 10 PM to 4 Syön tässä suklaata ja lihon mukavasti. Ai että miten syntistä. Jalkani on ojennettuna viereiselle sängyllä ja polvella samppanjapullon ympärille laitettava sellainen kylmennysjutska. Mikään muu ei auta tuskaan ja huoleen juuri nyt.
Harkitsen vakavasti estetuntien väliinjättämistä seuraavan parin kuukauden ajan. Onnistuin tänään lentämään jotenkin erittäin eriskummallisesti suoraan oikealle polvelleni jumppasarjalla. Uljas ratsuni oli koko tunnin tosi innoissaan ja pysyi juuri ja juuri käsissä. Jumppasarja oli todellakin sille jumppaa, kun vauhtiakin löytyi ihan mukavasti... Tein pidätteen, se menikin ihan hyvin läpi, olin ihan varma että se hyppää ja lähtee, mut sitten tajusin että paskat, estetykillä meni pupu pöksyyn ja se veti liinat kiinni.
Ihmeellistä, miten paljon ehtii ajattelemaan ennen kuin iskeytyy maahan ja saa suun täyteen maneesin pohjamutia. Valuessani siinä klassiseen tyyliin kaulalla (olin vielä silloin menossa alas esteen toiselle puolelle - ilman heppaa) mietin, että jos hevonen tästä just nyt kiskasis kaulansa ylös, lentäisin suoraan taaksepäin komeassa kaaressa. Ehdin myös paniikinomaisesti työntää itseäni taaksepäin takaisin satulaan, mutta en onnistunut. Kun heppa lopulta kiskaisi sen päänsä ylös, kerkesin alle sekunnissa miettimään seuraavia asioita:
1) Nyt saattaa sattua. Olenkohan tippumassa kovin korkealta. 2) Tiesin, että tää tapahtuu just nyt. (niinpä niin...) 3) Entä jos tipun kädelleni ja käsi murtuu? 4) Jäikö mun jalustin jalkaan?! 5) Mulla on ne vanhojen tanssitkin!! En saa kuolla!!!!
Mieletön pläjäys sekunnin murto-osassa.
Naamani oli pohjamudissa, nammm..
Lopputunti meni ihan hienosti, vaikka kaasujalka ei ollut yhtään keventynyt.
Onneks pystyn kävelemään ja kylmä auttoi. Polvi on vielä vähän turvoksissa. Katsellaan huomenna..
Kaikkea sitä!
|
November 23rd, 2008
12:02 am - Nättejä poikia Jos nyt saisin valita poikaystävän, ottaisin Haurun. Hauru on ehkä maailman tyylikkäin mies mitä koskaan on kynällä piirretty. Kuka voisi vastustaa sitä lennokasta tukkaa ja niitä valloittavia silmiä! Ihana dramaattinen Hauru.. Hänen kanssa voisin lennellä ympäriinsä ja asua romukasalinnassa. Ihana Hauru.
Jos pitäisi Muumilaaksosta päättää, niin valitsisin Juksun, vaikka sillä onkin juopon nenä. Nuuskamuikkustakin viehättävämpi.
Olimme Jennillä ja katsoimme elokuvan, jossa oli aivan liikaa John Malkovichiä. Hirveä mies. Being John Malkovichin jälkeen en ole voinut ottaa sitä miestä mitenkään vakavasti näyttelijänä ja nyt olisi pitänyt ajatella John viettelijänä.. Hyi! Hänet jos kenet haluaisin viimeiseksi löytää sängystäni!
Ylipäätään se elokuva oli typerää kostonhimoa ja juonittelua ilman mitään motiivia. Tylsää. No, mutta viihdyin silti.
Onko Tuutikki nainen vai mies?
|
November 16th, 2008
01:00 am
You Are A Walnut Tree
|

You are strange and full of contrasts... the oddball of your group.
You are unrelenting and you have unlimited ambition.
Not always liked but always admired, you are more infamous than famous.
You are aggressive and spontaneous, and your reactions are often unexpected.
A jealous and passionate person, you are difficult in romantic relationships.
|
Hyi kamalaa! En haluu olla mikään puu!! :(( Mun personal celtic horoscope -postikortti sanoi mun puuksi jonkun aivan muun.. Kauniimman ja vihreämmän ja kivemman.
Olen viettänyt elämääni yksinäisyydessä tämän viikonlopun. Äiti ja isä ovat Turussa katsomassa Miikan ja Mimmin perään, sillä S & S ovat jossain häissä. Onneksi Roosa ja Jenni kävivät viihdyttämässä mua sekä ennen että tänään. Juuri nyt olen ääriäni myöten täynnä Mean girlsejä ja Freakyi fraideit sekä Romanoveja. Tanssimme Roosan kanssa toisemme pyörryksiin.
Tämä päivä sisälsi myös Suomen historiaa, englantia ja biologiaa. Kello on luvattoman paljon, mutten jaksa mennä pesemään naamaa ja vaihtamaan yöpaitaan. Kuinka selviän huomisesta luku-urakasta.
Katsoinpa Aarreplaneetan rehelliseen tyyliin Youtubesta englanniksi. Rohkaistuin, sillä Disneyenglanti on yleensä ihan kivaa ja helposti ymmärrettävää. Ja olihan se!
|
|
|